Forssassa kävimme vierailemassa paikassa, jossa lasien kierrätyksestä oltiin tehty bisnestä - kierrätetystä lasista tehtiin käyttökelpoisia asioita, muistaakseni muun muassa teiden rakennuskäyttöön. Lasia voidaankin siis hyödyntää - vaikka Tarastenjärven jätteenkäsittelylaitoksella toisin sanottiinkin. Forssan vierailusta tuli positiivinen mielikuva tulevaisuuden mahdollisuuksista esimerkiksi juuri materiaalin kierrättämisen mahdollisuuksien suhteen - toisin kuin Tarastejärveellä, jossa tuli toivottomampi kuva tulevasta. Muutoinkin Tarastenjärveen vierailulla tuntui paluulta menneeseen - vaikka toki sielläkin tuotiin esiin muutoksia, mitä alalla oltiin koettu viime vuosien aikana kuten viestintäteknologian aiheuttamat muutokset. Forssassa yllätti muutoinkin se, minkälainen uusiutuvan teknologian yrityksien keskus paikka oli. Asia oli riemastuttavaa - jos olisin itse päättävässä asemassa, tukisin tällaisen liiketoiminnan kehittämistä lisää Suomeen. 

Kepan työntekijä tuli puhumaan meille poliittisesta vaikuttamisesta. Juurikaan uusia asioita en saanut hänen vierailustaan irti - olen nimittäin itse ollut vastaavanlaisissa vaikuttamiskoulutuksissa mukana ennenkin. Kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, että hänen vierailunsa olisi ollut omalta kannaltani turha - ei lainkaan. Vierialu antoi itselleni innostusta lähteä jälleen mukaan vaikuttamiseen kansallisella tai kunnallisella tasolla. Tällä hetkellä olen käynyt pitämässä kouluvierailuita yläkoululaisille liittyen ilmastonmuutokseen, koordinoinut kyseistä hanketta Tampereen päässä ja ollut mukana ympäristövaliokunnan toiminnassa, jonka pääasiallinen tarkoitus on ainakin toistaiseksi tänä vuonna ollut yliopisto-opiskelijoiden elämäntapaan vaikuttaminen, ympäristömyönteisten tapahtumien järjestäminen (kirpputori, kasviskokkauskurssi) ja valistaminen. Kuitenkaan varsinaista suoraa poliittista vaikuttamista en ole harjoittanut nyt vähään aikaan.

Nyt kesällä pääsen näkemään poliittisen vaikuttamisen todellisuutta Brysselin päässä. Kesän jälkeen olenkin nähnyt ja ollut mukana vaikuttamisessa eurooppalaisella ja kansallisella tasolla. Toisaalta olen ollut mukana myös ns. "ilmastokasvatushankkeissa", joka pitkällä aikavälillä voi kantaa hedelmää myös konkreettisesti. Oxfamin tekemässä kolmio kaaviossa olenkin ollut mukana yhteiskunnan tietoisuuden kasvattamisessa ilmastoasioiden tiimoilta. Nyt pitäisi vielä löytää sopiva kuntatason hanke, jonka jälkeen itselleni olisi tuttua myös kuntatasolla tehtävä vaikuttaminen. 

Vaikuttaminen on mielenkiintoista puuhaa. Tietysti edistämäni asiat ovat itselleni järisyttävän tärkeitä - tuntuu aivan mielettömältä, että tällä hetkellä on ilmastonmuutoksen tapaisia megaluokan ongelmia, joita ei ole saatu riittävässä määrin hoidettua kuntoon. Mutta vaikuttaminen on myös mielenkiintoista - vaikuttaakseen tulee hallita strateginen ajattelu ja tietää, kehen tulee vaikuttaa, missä vaiheessa ja millä tavalla. Viestinnän hallitseminen on myös oleellista - miten viesti voidaan saada tehokkaasti läpi. Vaikuttaminen on kuin jännittävää peliä! 

 

Olin tänään viimeisellä luentokerralla, johon oltiin kutsuttu puhujaksi Oras Tynkkynen. Hän alusti ensin liikenteestä, energiasta ja vaikuttamisesta, jonka jälkeen sai vapaasti kysyä kysymyksiä. Asiat, joita hän kertoi, eivät olleet itselleni uusia, mutta oli hyödyllistä saada pieni kertaus. Toisaalta oli myös inspiroivaa kuunnella henkilöä, joka on vaikuttanut asioihin monilla eri tasoilla. Olen hyvin samoilla linjoilla Oras Tynkkysen kanssa ilmastopoliittisesta vaikuttamisesta. Itse tykkään asiakeskeisestä ja käytännönläheisestä lähestymistavasta.

Pidän myös Tynkkysen optimistisesta ajattelutavasta. En tarkoita "optimistisuudella" naiiviutta tai liikaa positiivisuutta. Tarkoitan sillä sitä, että vaikka maailmassa on suuria ongelmia, Tynkkynen kuitenkin luo uskoa siihen, että asioihin voidaan vaikuttaa ja jokainen voi olla mukana vaikuttamassa. Toki hän muistuttaa niistä riskeistä, mitä ilmastonmuutokseen sisältyy. Hänen sanomansa on kuitenkin optimistinen, vaikuttamiseen kannustava.

Nimittäin kaikki eivät toimi samalla tavalla. Joillakin ryhmille uhkakuvien maalailu ja lähes pelottelu ovat niitä tapoja, joilla he asioita tuovat esiin. Se ei kuitenkaan toimi, koska ihmisille on niin vaikeaa kuulla, että heidän elämäntapansa on vaarassa. Toimivampaa on mielestäni kertoa myös niistä pelottavista faktoista, mutta pitää puheen sävyn pääasiassa optimistisena. Mieleeni tuli mielenkiintoinen artikkeli, jota luin jokin aika sitten:

http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7081882.stm

Kurssimme tarkoituksena on seuraava:

"Opiskelijassa syntyy kiinnostus kestävään elämäntapaan sekä valmius osallistua, vaikuttaa ja toimia yhdessä
erilaisten ihmisten kanssa myös monikulttuurisissa yhteisöissä. Opiskelija osaa toimia tavoitteellisesti
kestävää kehitystä edistävien ratkaisujen löytämiseksi."

Monikulttuurisuus ei vielä tänä vuonna tapahtunut, mutta kuulin kurssin järjestäjiltä, että ensi vuonna ajatuksena oli tehdä kurssista monikulttuurisempi ja antaa mahdollisuus myös kv-opiskelijoille osallistua kurssille.Muilta osin minusta tuntuu, että kurssi on onnistunut tavoitteessaan. Kurssi on onnistunut kannustamaan itseäni entistä kestävämpään elämäntapaan ja jälleen jämäkämmän vaikuttamisen äärelle. Varsinkin kaksi viimeisintä luentoa kannustivat itseäni nimenomaan vaikuttamaan politiikkaan Suomen tasolla, eikä pelkästään alemmalla tasolla. Olisi mainiota saada jotain konkreettista aikaiseksi. 

Eräänä keväisenä perjantaina menimme kurssiryhmän kanssa Pyynikin metsään pohdiskelemaan omaa luontosuhdettamme. Meitä tuli opastamaan ympäristöpsykologi, joka oli varsin pätevä työssään. Hänen opastuksellaan teimme harjoitteita ympäröivään luontoon liittyen - kävelimme metsässä etsien paikkoja metsästä, jotka tuntuivat syystä tai toisesta omalta. Yhteen paikkaan saattoi pysähtyä, jos se tuntui oikealta tai sitten jatkaa kävelyä, etsiytyen uusiin paikkoihin. Minusta tuntui rauhoittavalta katsoa mahdollisimman korkealta kauas horisonttiin. Kun olimme hetken saaneet pohdiskella omia tuntemuksiamme metsässä, jaoimme kokemuksen toisen kurssilaisen kanssa. 

Teimme myös ryhmässä harjoituksia. Menimme ryhmiin sen mukaan, mikä asia meitä luonnossa kiehtoi - oli se sitten kallio, puut tai järvi. Tämän jälkeen etsiydyimme oman ryhmämme kanssa sellaiseen paikkaan, minkä tunsimme oikeaksi. Tämän jälkeen kerroimme muille, kuinka nauttia paikasta, jossa olimme. Pyrimme jakamaan kokemuksemme muiden kanssa.

Tunti oli hyvin vaikuttava. Olen itse kaupungissa kasvanut ihminen. Omassa kotikaupungissani oli kuitenkin paljon metsää ja järviä. Asuessani edellisessä kotikaupungissani hahmotin luonnon eri tavoin kuin nykyään. Perheellämme on muutama kesämökki, joilla olin tottunut viettämään kesät. Perheeni omistaa myös metsää kesämökkien lähettyviltä. Tuolloin alitajuisesti ajatukseni oli, että luonnosta voi nauttia vain, jos luonto tai metsätilkku on oma. Tuolloin alitajuisesti ajattelin myös, että oma metsä on jollain tapaa arvokkaampaa kuin muu metsä. Toisaalta jossain vaiheessa näin luonnon paikkana, jossa on erilaisia asioita joita voi hyödyntää maksutta - kuten marjoja ja kalaa. 

Nykyään näen myös metsän joka ei ole omaa yhtä arvokkaana, vaikka toki omiin metsiin liittyy lapsuuden muistoja ja tunnekokemuksia. Toisaalta arvostan luontoa enemmän kuin ennen - minusta on aivan uskomatonta, kuinka kaunista luonnossa voi olla ja mitä kaikkea maapallo tällä hetkellä ihmiskunnalle tarjoaa. Taloudelliselta näkökulmaltakin ajateltuna luonto tarjoaa tällä hetkellä lukuisasti erilaisia palveluita. 

Kerrottuani joillekin kurssin ulkopuolisille ihmisille etukäteen tulevasta kurssikerrasta, he suhtautuivat siihen kummeksuvasti. Tuntuu, että heidän mielestään moinen kuulosti "hippeilyltä" eikä vakavasti otettavalta yliopisto-opetukselta. Ympäristöasioihin vaikuttamiseen perehtyneenä ihmisenä uskon, että tällaisella asioilla on paljon merkitystä. Nykyajan ihmiset ovat eriytyneet luonnosta - he kokevat olevansa ulkopuolisia, eivät osa luontoa. Mutta mehän olemme mitä suurimmassa määrin osa osa luontoa! Koostumme suurilta osin vedestä. Ihmiskeho on biologinen kokonaisuus.

Minusta kaikilla tieteen suuntauksilla on paikkansa ympäristömyönteiseen elämäntapaan kannustamisessa ja ilmastonmuutoksen hidastamisessa - jos unohdamme täysin psykologiset tekijät, jää yksi syvällinen näkökulma ottamatta huomioon. Voikin olla, että jos emme arvosta tai kiinnitä huomiota yhteen näkökulmaan, voi olla että jätämme tällöin huomiotta yhden näkökohdan, joka voikin olla yksi avainasioista, vaikkapa ongelmien ydin.

Pitää olla teknistä ja kauppatieteellistä ymmärrystä asioista, mutta jos emme tiedä kuinka laittaa asiat täytäntöön, ei näillä ratkaisuilla ole mitään merkitystä. Pitääkin olla yhteiskuntatieteellistä tietoa siitä, mitkä tekijät ovat ympäristömyönteisen toiminnan esteenä, niin yksilön kuin yhteisön tasolla. 

Kävin Tampereella järjestetyssä Reiluttaja-koulutuksessa. Reilun kaupan toiminta on kiinnostanut itseäni jo pidemmän aikaa. Ajatus siitä, että me täällä läntisessä maailmassa elämme kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä on tuntunut minusta sietämättömältä vääryydeltä jo pidemmän aikaa. Olen lueskellut aiheesta jonkin verran. Eri lähteistä löytyy ristiriitaista tietoa. Toisissa lähteissä todetaan, että nykyisenlainen kehitysapu on vahingollista tai ei ainakaan niin tehokasta kuin se voisi olla, toisissa lähteissä taas todetaan, että vaikkei nykyinen tapa antaa kehitysapua aivan optimaalinen olekaan, on kehitysavulla saatu paljon hyviä asioita aikaan. Erilaisista vaihtoehdoista lukiessaan on helppo vaipua harmistukseen - miten tuntuu, että ratkaisut toisensa jälkeen onnistutaan sössimään pahemman kerran? Usein käy niin, että jonkin osapuolen ahneus onnistuu pilaamaan kaiken. En nyt kuitenkaan mene tähän aiheeseen tämän syvemmälle tässä kirjoituksessa, vaan keskityn enemmän Reiluttaja-koulutuksen antiin. 

Harvassa asiassa ollaan saavutettu täydellisyyttä. Ratkaisuissa, joihin yhteiskunnissa ollaan päädytty sisältyy aina omat ongelmansa. Niin sisältyy myös Reiluun kauppaan.  Arvostan koulutuksen järjestäjiä siitä, että toivat esiin Reiluun kauppaan liittyvät ongelmat. Näistä puutteista huolimatta tuen tätä järjestelmää. Se, että Reilun kaupan tuottajat saavat tuotteistaan reilun hinnan - paremman ja oikeudenmukaisemman vastikkeen tekemästään kovasta työstä - on minusta oikeudenmukainen ja kannustava vaihtoehto globaalin etelän tuottajille. Myös koko yhteisöä tuetaan Reilun kaupan ansiosta saaduilla rahoilla. Reilun kaupan tuottajat vierailevat toisinaan valtioissa, joissa heidän tuottamiaan tuotteita ostetaan. Odotan innolla, milloin pääsen kuulemaan tällaisen tuottajan ajatuksia. 

Tässä hieman koulutuksessa opittuja asioita: Reilun kaupan systeemissä on hyvää se, että se kannustaa kehitysmaiden toimijoita ja antaa heille varmuutta lisää elämään. Reilun kaupan tuottajien saama voitto on turvatumpaa kuin aivan tavallisen tuottajan. Tällä hetkellä kansainvälisen kaupan säännöt ovat myös epäoikeudenmukaiset kehitysmaiden toimijoita ajatellen. Sen vuoksi onkin hyvä, että on luotu tällaisia järjestelmiä, jotka korjaavat joiltain osin epäoikeudenmukaisen kaupankäynnin seuraukset, vaikkei se ongelmaa täysin poistakaan. Reilun kaupan tuotteita ostaessa tulee muistaa, että Reilu kauppa sertifikaatti sertifioi kulloisenkin tuotteen. Reilun kaupan sertifikaatilla ei siis sertifikoida tuotteen tehnyttä yritystä. Esim. Ben & Jerry's jäätelöyritys ei ole Reilun kaupan yritys, vaikka useilla sen tuotteilla on Reilun kaupan sertifikaatti. Tällaisissa setrifioiduissa tuotteissa käytetään Reilun kaupan raaka-aineita siltä osin kuin se on mahdollista, ei muuta. 

Koulutuksen jälkeen tuli sellainen olo, että voisin entistä enemmän hypätä mukaan Reilua kauppaa edistävään toimintaan mukaan. En koe riittäväksi muutosta sitä, että saisin edistettyä reilua kauppaa vain omassa lähipiirissäni. Haluaisin mennä mukaan toimintaan, missä suurempia yksiköitä saataisiin liittymään mukaan Reiluun kauppaan. Yliopistomme on jo Reilun kaupan yliopisto, samoin Tampereen kaupunki. Mistähän löytyisi jokin uusi sopiva kohde?